Avautumista maailmalta

Tänään on sellainen päivä, että nyt pitää ajatella ja kirjoittaa äidinkielellä. Tänään on kaikki hyvin, mutta lenkillä ollessa tuli sellainen olo, että vähän kyllä jotenkin ärsyttää joku. Tänään ajattelin olla suomalainen ja avautua havainnoista ja tuntemuksista maailmalla elellessä.

Taisin viime vuonna joku tavallinen harmaa tai pimeänsynkkä päivä tajuta, että parasta suomalaisuudessa on se, että jos ottaa päähän, saa ottaa päähän. Käyttäisin tässä kohti suorastaa verbiä vituttaa - anteeksi taas herkkänahkaiset (isä, sori, mutta en vieläkään ole oppinut olemaan kiroilematta). Ei tarvitse leikkiä ja esittää, että kaikki on hyvin, jos ei ole. Myös epämääräiset kolotukset, ärsytykset ja märehtimiset hyväksytään melkoisen hyvin yhteiskunnassamme. Tämähän menee välillä ihan äärimmilleen, mikä ei taas ilmiönä ole hyvä juttu. Ei ääripäitä, suomalaiset! Kevytketutus on ok, mutta ei saa päästää sitä krooniseksi apeudeksi ja pessimismiksi.

Small talk. Suomalaiset voisivat vähän enemmän rupatella, mutta mielestäni on kohtuutonta lohkaista jokaisesta työpäivästä useaa tuntia hölöttelyyn. Ei minulla oikeasti ole puolitutuille niin paljon sanottavaakaan. Ainakaan joka päivä. Ihan ok olisi, jos puhuttaisiin asiaa, mutta harvoin näin on. 

Small talk julkisissa kulkuvälineissä on aika jees, kun tietää, että keskustelutilaisuudella on päättymiaika. Maksimissaan ratikkamatka, sen aina kestää. 

Small talk ilman, että kuuntelee. Mielestäni aika monen muun kansalaisuuden edustajan mielestä on ok kysellä niitä näitä perheestä ja unohtaa ne sitten saman tien. Minua ärsyttää kertoa samat läpinät monta kertaa itsestä, kun toinen ei vaan ole viitsinyt kuunnella ja keskittyä. On vaan kysellyt small talk hengessä hiljaisuutta täyttääkseen. Rasittavaa. 

Kimppakämpässä asuminen on kivaa. Ja sitten on päiviä, että ei vaan jaksa puhua mistään ja haluaa olla yksin tai naputtaa läppäriä.  Kun tavallaan on kotona, eikä pitäisi olla mitään velvotteita olla sosiaalinen, mutta toisaalta pitäisi. Ehkä. En edes tiedä. Ehkä vaan kuvittelen, että kämppikset ajattelevat niin. Ikävintä suomalaisuudesssa on harhaluulo siitä, että kanssaihmiset ylipäätään ovat jotain mieltä tekemisistäsi. 

Tulin taloon ja olin vähän, että jaa-a, täällä pitää siivota. Siivosin parit kerrat oikein innolla ja pölyjä lattialistoista pyyhkien ja vessan varmaan kolmeen kertaan (varmuudeksi). Nyt pitäisi mennä järjestelemään keittiö ja luuttuamaan sen lattia (koska toinen kämppis on imuroinut ja toinen vaihtanut palaneet lamput ja tehnyt muita hanslankariduuneja), mutta ei voisi vähempää kiinnostaa himolenkin jälkeen polvi paskana ja lihakset hellinä. Kotona voisin maata sohvalla tai sängyllä ja katsoa leffaa ja hakea sotkuisesta keittiöstä nassuteltavaa kenenkään paheksumatta. Pahin paheksuja tosin taidan olla taas minä. :D

Maailman-napa-henkisyys. On ihan ok ajaa joka paikkaan autolla, olla kierrättämättä ja heittää helvetisti ruokaa roskiin. Yritin selittää paikalliselle, miksi olen pääsääntöisesti kasvissyöjä (ekologisesti syövä fleksitaristi ;) ), ja sain vastaukseksi, että ei meiltä Australiasta liha lopu. Jes. Onnea teille. 

Ruokakuvia ottaessa yritin pelastaa ruokaa menemästä roskiin. Siksi minulla on kokonainen kana appelsiinimarinoituna pakastimessa sekä kanakeittoa, sillä varsinkaan lihaa en halunnut roskiin laittaa, kun sen kasvattaminen on vienyt hemmetisti resursseja veden, kananruoan (mitä lie syönevätkään tänä päivänä) ja kuljetuksen muodossa. Ihan jokaista yrtinoksaa en sentään biojätteistä kaivanut, mutta melkein. Biojäteämpärit oli tullut keittiöön sitten viime kerran, mikä edes vähän helpotti henkisesti oloani. 

Autot. Tärkein syy, miksi minun on vaikea ihastua tähän kaupunkiin todenteolla. Siis pääasiassa ihan kiva ja viihtyisä kaupunki, mutta menee hermo näiden välimatkojen kanssa. Ja sen kanssa, että yksi lähiömuija oli oikeasti ajaa päälle, vaikka näki minun ylittävän hiljaista pikkulähiötietä varmaan 200 m päästä. Tööttäsi, prkl. Ei, siinä ei ollut suojatietä, mutta siinä oli semmoiset madallukset korokkeessa, että tyhmempi turisti luulee, että siitä on tarkoitus ylittää. Ei. Autoilla on kämppiksen mukaan oikeus huristella yli. Voi v***u, oikeesti. Pyöräilijöitä kuolee, kun autoiljat eivät vaan välitä ja eivät katso ja varo. Kaupunkia ei myöskään ole suunniteltu pienliikennettä mielessä pitäen, joten pyöräilijät saavat kyllä olla todella tarkkana.

Täydelliset naiset - henkiset lähiöt. Eivät ole minua varten. Niissä asuu kanssaihmiset päälle ajavia maailman-napa-keskeisiä lähiömuijia. Epäilen, että kaahaisivat myös pyöräilijän nurin ilman omantunnon tuskia.

Tänään minulla on myös ikävä kotiin, ikävä omaa asuntoa, vanhempia, sisaruksia ja heidän jälkikasvuaan sekä tietysti ystäviä. Tänään tunnen olevani toisella puolella maapalloa melkoisen yksin. 

****

Sitähän minä just sanoin:  http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkimus+Onnellisuuden+ihannoiminen+tekee+ihmisist%C3%A4+onnettomia/a1305596807183